Minusta
Olen saanut elää kolmen hyvin erilaisenkin rodun kanssa. Innostus eri rotuihin on herännyt eri tavalla. Berniin ihastuin varhaisnuoruudessa sattumalta hevoskisareissulla, josta n.10vuoden kuluttua, v.2003, sain Maia-bernin. Päätin jo rotuun ihastuessa, että sellainen koira minulle vielä joskus tulee. Ehdin siten melko pitkään haaveilla 😀 Haaveilin ja odotin urospentua, mutta Maian Pirjo -kasvattaja sai pentujen synnyttyä ylipuhuttua urospentuhaaveeni sijoitusnarttuun. Sain sijoitusnartun haltijana kokea paljon kasvattajan suunnitelmista ja toteutuksista, syistä, asioiden punnitsemista jne. Siitä oma kasvatushaaveeni lähti. Se ei näyttänyt alkuunkaan helpolta sivusta seuraamallakaan. Kasvattaja oli tarkka, arvostaa terveyttä, tutki taustoja. Näitä arvostan kovasti ja oli kiva ja opettavaa kuulla syitä, miksi pohti mitäkin asioita. Siihen aikaan oli netti "rajatusti" käytössä, mutta materiaalia ei todellakaan ollut tarjolla helposti. Selattiin yhdistyksen julkaisemia näyttelyarvosteluopuksia, jotka ilmestyi vuosi kerrallaan, kuultiin puskaradioita toisaalta jne.
Ensimmäisen mopsimme hankki siskoni v.1996 kun muutti omilleen. Olen kuitenkin ollut aina eläinläheisempi ja tämä Nanni-mopsi viettikin kanssani aikaa melko paljon. Toisinaan suhde oli niin kiinteä, että sain leikkimielisen porttikiellon siskoni luokse, kun Nanni jäi useasti raapimaan ulko-ovea perääni. Nanni kuitenkin lopulta jäi lapsuuskotiini. Siitä tuli opiskelemaan lähdettyäni isäni koira ja Nannin poismenon jälkeen etsimme isälle oman Elmeri -mopsin.
Sheltti-ihastus on syntynyt 90-luvun alkussa. Ihastelin lapsuudenystäväni yhteistyötä shelttinsä kanssa. Se oli
huikeaa nuoren tytön ja koiran kiinteää sidettä. Sain seurata agilityharjoituksiaan, kisojaan ja perusarkea. Tämä kuva on jäänyt mieleeni kytemään ja syttyi
sieltä kunnolla uudelleen, kun omat lapseni ovat syntyneet ja kasvaneet.
Muistikuvani shelteistä eläinrakkaan, taitavan lapsen kanssa vakuutti ja
ajatus sheltistä omassa perheessä tuntui sopivalta. Sen löytämiseen
auttoi lapsuudenystäväni antamalla vinkkejä kasvattajista. Niiden kautta olemme
löytäneet Heran kasvattajan Lean. Tämä oli kyllä niin täydellinen löytö.
Kohtalo. Taustat, terveys, kasvattaja ja moni asia ovat tärkeitä. Mutta
tämä tuntui niiden lisäksi kohtalolta monella tavalla.
Vuosien saatossa on ollut koirillamme useita vastoinkäymisiä terveyksien kanssa. On ollut epilepsiaa suvussa tai omassa sekä allergiaa ja atopiaa, joten jalostushaaveet, rodun edistäminen, niiden koirien kohdalla ovat toki jääneet. Koirat ovat perheenjäseniämme, joten olemme saaneet elää antoisaa koira-arkea onneksi siitä huolimatta. Tervettä koiraa osaa arvostaa valtavasti! Samalla jännittää, kun ennustajan lahjoja ei ole. Yllätyksiä voi tulla asioiden kovista punnitsemisista ja valinnoista huolimatta.
KoiraNet on suosikkisivustoni. On mielenkiintoista seurata koirien taustoja, uudet terveystulokset tsekkaan usein. Onneksi meillä on Suomessa näin mahtava järjestelmä! Ja siihen lisäksi muu materiaali, somea myöten. Silti aukkoja on paljon. Etenkin terveystutkimusten (luustot ja silmät) vähyys on surullista. Koiramme peittävät mahdollisia kipujaan, on reilua rakasta koiraamme kohtaan, kun selvitämme asioita ajoissa, kun siihen on meillä hienot järjestelmät.
Minulla on eläinrakkaana ihmisenä hiukan myös hevostaustaa nuoruudestani ennen omaa koiraa. 1990 luvulla sain sattumustenkin kautta Symppis -ponin, joka opetti ja antoi paljon. Varhaisteinivuosinani Symppis oli ensin ratsastuskoulussa eläessään hoitohevoseni. Ratsastuskoulun loputtua perheeni oikeastaan täysin tulevasta tietämättä osti minulle sen 😁 Symppiksen kanssa elin tärkeät teinivuoteni, kunnes se oli terveytensä pettäessä pakko päästää vihreämmille laitumille. Olen näistä kokemuksista erittäin kiitollinen vanhemmilleni.
Olen Suomen Kennelliiton ja Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen. Olen suorittanut Kasvattajan peruskurssin v.2016 ja saanut Cheerymai -kennelnimen sekä allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen v.2016.
